 |
| Kuvat Aino Simola |
Toimistolla
taas. Väki on palannut lomalta ja täällä oikein kuhisee. Kun ennen lomaa sai ”kaiken
tehtyä”, on nyt taas sitäkin enemmän uutta tekemistä. Yritän ehtiä päivittää
blogiakin jossain välissä, mutta tänään olen oikeastaan palaveerannut koko
päivän ja kalenteri ja muistilaput pursuavat.
Vuonna 2009
perustettu, Suomen ainoa kehitysvammaisteatteri La Strada toimii tällä hetkellä
Teatteri Tapion tiloissa. Anu Panulan luotsaama ryhmä on tarttunut neljäntenä
produktionaan Shakespearen Juhannusyön uni-näytelmään (Matti Rossin käännös). Kokoonpanossa vierailevat ammattinäyttelijät Riikka Papunen
sekä Kirsi Nurminen sekä neljä harrastajanäyttelijää La Stradan kahdentoista
kehitysvammaisen näyttelijän lisäksi. Musiikki on kapellimestari Jorma Panulan
käsialaa, ja kuusihenkinen orkesteri on koottu opiskelijoista ja
ammattimuusikoista.
La Strada -teatteri
on saanut vuonna 2011 Tampereen Kulttuuriteko -palkinnon. Kuntalaiset voivat
vapaasti ehdottaa palkittavaa. La Stradan ohjelmistossa oli tuolloin kotimainen
näytelmä, myös OFF Tampereessa mukana ollut Laulu
Tulipunaisesta kukasta. Näytelmä sai paljon kiitosta ja kehuja. Palkinnon
perusteluissa mainittiin myös teatteriharrastuksen aikaansaamat onnistumisen
tunteet ryhmäläisissä sekä yhteisöllisyys ja kehitysvammaisten
kulttuuritoiminnan järjestäminen. Tästä kirjoitin aiemmin Legioonateatterin
yhteydessä. Teatteriharrastus tarjoaa paitsi mukavaa puuhaa ja yhdessäoloa,
myös auttaa voittamaan pelkoja sekä tuo iloa ja onnistumisen kokemuksia
palkiten niin tekijänsä kuin kokijansakin.
Luin Aino
Simolan opinnäytetyön Mikkelin ammattikorkeakouluun. Simola suunnitteli ja
pääasiassa valmisti Juhannusyön unen
puvustuksen osana opinnäytetyötään. Itse asiassa kiinnitinkin huomiota keijujen
heleisiin mekkoihin nähdessäni valokuvia esityksestä. Roolien kirjon ja
runsauden ansiosta Simolalla on ollut paljon töitä – noin suuren fantasiajutun
puvustaminen pienellä budjetilla on varmasti ollut haastavaa. Simolan työstä
käy muutenkin ilmi paljon näytelmän valmistamiseen liittyviä vaiheita ja
yksityiskohtia. Hän ottaa hienosti huomioon näyttelijöiden erityistarpeet
vaatteiden istuvuudesta ja mukavuudesta henkilökohtaisiin värimieltymyksiin.
Kehitysvammaisteatteri
La Stradan toiminnanjohtaja Paula Hakamaa toimii myös Juhannusyön unen kuiskaajana. Häntä on kehuttu työstään – jos
näyttelijä unohtaa vuorosanansa, on turvallista tietää, että apu on lähellä.
Itse näytellessäni tai esiintyessäni pelkään eniten vuorosanojen unohtamista. Tyypillistä
ja inhimillistä, vaikka aina pienistä unohduksista selviää.
Kerran olin
lausumassa Saila Susiluodon runoa eräässä opiskeluun liittyvässä
esiintymisessä. Astuin ensimmäisenä yleisön eteen. Olin jankuttanut runoa
päässäni koko aamupäivän, koska eihän runoa voi improvisoida. Se on pakko muistaa. Aurinko valaisi suuren
salin ja näin yleisössä joukon hyviä ystäviäni. Olin juuri aloittamassa, kun
jonkun puhelin soi. Seurasi päivittelyä, hälinää ja levottomuutta. Sen jälkeen
hiljaisuus, uusi keskittyminen. Aloitus.
En muistanut
yhtään, miten runo alkoi. Katsoin yleisöä. Pölyhiukkaset välillämme lennähtelivät
kevätvalossa tuskallisen hitaasti. Mietin miten sanoisin että tästä ei nyt tule
mitään. Sitten yleisössä istunut ohjaajamme Kirsi-Kaisa Sinisalo lausui
rauhallisesti, kuuluvalla äänellä runoni ensimmäisen säkeen. Sain siitä kiinni
ja pystyin jatkamaan. Kyse oli kaikkea muuta kuin kuiskaamisesta – joka ikinen
yleisöstä kyllä huomasi ja kuuli, että minua piti auttaa. Hetki oli kuitenkin
lohdullinen.
Kehitysvammaisten
ihmisten kanssa työskennelleet sanovat usein, että heidän suoruudestaan,
välittömyydestään ja tunteiden ilmaisustaan olisi jokaisella oppimista. Eräs
nainen teki opinnäytetyönsä yhteydessä teatteria kehitysvammaisten kanssa, ja
kiinnitin huomiota hänen kertomukseensa luottamuksen syntymisestä. Ryhmästä
tuli tiivis ohjaajaa myöten, eikä toisiin pelätty tukeutua. Myös pettymyksistä
ja peloista puhuttiin avoimesti. Oma kokemukseni on, että joskus produktiota
aloitettaessa unohdetaan ryhmäytyminen kokonaan ja aletaan suoraan lukea
käsikirjoitusta. Kuinka voi heittäytyä, kun ei edes muista vielä vastanäyttelijän
nimeä? Ei riitä, että ohjaaja tietää kaikki näyttelijänsä entuudestaan. Ryhmäytyminen
on tärkeää missä tahansa projektissa, ja ohjaajien tulisi kiinnittää dynamiikan
muodostumiseen huomiota. Se ei välttämättä synny itsestään.
Juhannusyön
uni on
ihana näytelmä. Kesäyössä lempi leiskuu, kohteet vain vaihtuvat, ja
menninkäiset ja keijut kulkevat mättäillään kujeillen ja leikkien. Ateenassa
odotetaan herttua Theseuksen ja amatsonien kuningatar Hippolitan häitä.
Nuorilla on omat kriisinsä ja teatteriseurue valmistelee ohjelmaa häihin, mutta
pinnan alla tapahtuu paljon muutakin. Juhannusyön
uni on elon ja rakkauden ylistys unen ja valveen rajamailta.
Kehitysvammaisteatteri
La Strada
Juhannusyön
uni
Teatteri
Tapio (2 h)
Pe
9.8. ja la 10.8. klo 18.00
Liput
20/10 €
Lippuvaraukset
puh. 045 310 2931 tai (03) 223 1066
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti